perjantai 30. lokakuuta 2015

Norsupipot

Nassikoille syyspipot vihaisista norsuista. 



Pipopäät kesän viimeisellä veneretkellä Kajakulmassa. Tai ehkä se kesä meni jo ennen lokakuuta, mutta retkellä kuitenkin. Kylmä oli, pilkkihaalarit olisi ehkä ollut sopivampi asu. Lähtiessä isoisä ruttasi potkuri kiveen, kuten tapana on, joten siihen se veneilykausi on hyvä päättää.



tiistai 20. lokakuuta 2015

Leivontaa

Tässä vielä viime kesän kakkuja ja sen sellaista. 

Äitienpäiväksi pavlova. 



Villen bravuuri, voileipäkakku. Hieno ja hyvä!


Raskauspahoinvointi karsi tehokkaasti ylimääräisen energian, joten mitään suuren suuria kekkereitä ei järjestetty Taiston synttäreiksi. Jotain pientä kuitenkin.


Synttäripoika ja isosisko. 


Mansikkamarenkikakku. 


Hertan loppukesän synttäreille leivoin minipavlovia ja jotain vadelma-vaahtokarkkileivoksia, jotka kuulostavat paremmilta kuin olivat,


Tässä vähän arkisempaa leivontaa viime viikolta, tehtiin Viljan ja Taiston kanssa pullia. 



lauantai 17. lokakuuta 2015

Vauvan kirjoneulevillatakki

Kaveri sai vanhoilla päivillään (saman ikäinen kuin minäkin, eli vanha) ensimmäisen vauvansa, ja sillekin piti tietysti kutoa jotain pientä ja ihanaa. Tuli visio valko-harmaasta kirjoneuleisesta villatakista. Lopputulos kuta kuinkin vastaa visiota, aina näin ei käy. Langat Dropsin Baby Merinoa ja malli siis hatusta vedetty. Loppulangoista tein omalle tulokkaalle sukat ja lapaset. 




Kirjavat villasukat


Mielenkiinto on nyt ollut jossain aivan muualla kuin blogissa, mutta ehkä tässä taas aktivoidutaan kun seuraava äitiyslomakin jo häämöttää. Yllätimme itsemme - ja ehkä pari muutakin - haluamalla vielä yhden lapsen. Alkukesä meni pahoinvoidessa, loppukesä veneillessä ja muussa kivassa. 

Syksyisin tulee väistämätön villasukkainspis, joten tässä viimeisimmät. Kaverille synttärilahjaksi.