maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulujuttuja

Jouluksi ois kiva tehdä kaikki ruuat, lahjat ja kortit itse, leipoa sataa sorttia ja askarrella kaikki illat, mutta kuinka ollakaan, nyt ei oikein ole ollut aikaa. Joten olen oikaissut aika monessa kohtaa ja tehnyt edellä mainituista niitä, mihin on tullut kaikkein suurin inspis. 

Tässä jotakin niistä:



Sytykeruusuja kananmunakennoista ja kynttilänjämistä. Näitä ehkä annan lahjaksi jollekin, joka omistaa takan tai mökin. Vilja auttoi tekemisessä. 



Hyasintteja pitää olla jouluna! Ne muovipurkit tietty on niin rumia ettei niitä sellaisissa voi pöydälle laittaa. Hillopurkki käy tähänkin.


Pipareita ja piparkakkutaloja. 



Näitä Ville vie Forssan sukulaisille. Pulloista tuli oikein nätit ihan vaan paperinarulla ja kartongista leikatuilla korteilla, ainoa miinus on tuo Villen käsiala.


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Langanpätkäpipo ja vähän muuta

Lankojen päättely on suunnattoman rasittavaa, joten tein tällä kertaa pipon ja lapaset solmimalla langanpätkät valmiiksi yhteen ja kerimällä niistä kerän. Tähän ei mikään pätkä ole liian lyhyt joten näihin saa kätevästi pienemmätkin langanjämät käytettyä. 


Tällainen tuli piposta: 


Ja lapasista tällaiset:




Ohimennen tein kummipojallenikin lapaset. Valkkasin langat komeron hämärissä ja aloin illalla kutoa. Aamulla kun näin puolivalmiit tekeleet päivänvalossa, ne olivatkin ihan eri väriset kuin luulin. No, samapa tuo. Marraskuussa aurinko paistoi Turussa kuulemma yhteensä 5 tuntia, tällaista se sitten teettää.