perjantai 30. toukokuuta 2014

Herneenversot

Aloin kasvattaa herkullisia herneenversoja ikkunalaudalla. Halusin laittaa niitä kertakäyttöisiin purkkeihin - tyyliin maitopurkki - että ne voi heivata kun rehut on syöty. Koska maitopurkit ikkunalaudalla ei varsinaisesti ole mikään kaunistus, koristelin vähän eli päällystin paperilla ja piirtelin jotain herneaiheisia koukeroita. Nyt ne on nätit!


Tässä tarvikkeet + multaa ja herneensiemeniä tietty. Eli paperi leikataan sopivan kokoiseksi, taitellaan purkin ympärille ja kiinnitetään takaa teipillä. Koristelut on helpompi tehdä ennen kuin paperi on kiinni purkissa. 


Tarjoiluehdotuksia:

Tässä nyt on vihreää vihreällä, mutta toki näillä voi myös naamioida vaikka piffin terveellisemmän näköiseksi. 





keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kissankoppi

Armi-kissa tykkää hengailla öisin ulkona ja nukkua päivisin sisällä, joten tein sille muutama vuosi sitten kopin, jonne se voi mennä talvipakkasilla lämmittelemään. Koppi piti tietysti myös maalata, mutta tässä nyt vierähti pari kolme vuotta ennen kuin sain aikaiseksi. Nyt kopin rumuus kävi sietämättömäksi, joten päätin vihdoin rempata sen. 


Viimekesäisestä leikkimökkiprojektista jäi maalia ja kattohuopaa, joten niillä sai kätevästi kopin laitettua sävy sävyyn mökin kanssa. On se nyt kyllä vähän nätimpi! Armikin varmasti osaa arvostaa.



Tein tyttöjen huusholliin tällaisen ovikyltin (vaneria + maalia) - samalla inspiraatiolla tuli Armillekin.  


Tässä asukas välipalalla:



tiistai 27. toukokuuta 2014

Kesämekko

Viljan "uusi" kesämekko:


Löysin kirppikseltä kivan mekon, joka oli liian iso (kokoa 152, Viljan koko 116)  ja liian pinkitön kelvatakseen Viljalle. Pienellä fiksauksella siitä sai kivan ja sopivan. Kavensin yläosasta, pituus sai jäädä ennalleen, ja laitoin vähän nappeja ja pitsiä. Ja siinäpä se. 


Mekko on paras kesäasu, soveltuu myös omenapuissa kiipeilyyn!






maanantai 19. toukokuuta 2014

Vauvan villasukat

Vauvabuumi kaveripiirissä ei osoita vielä laantumisen merkkejä, joten tässä taas yhdet vauvasukat. Aikaa meni erään tku-hki-tku -bussimatkan verran. Viereen istumaan tullut täti kommentoi, että "tuo on harvinaista." Sukan kutominen siis. Eikä ole!

Muista en tiedä, mutta mä teen neuletöitä yleensä niin, että valkkaan värit (omasta lankalaatikosta), mieleen tulee jokin hämärä visio, sitten aletaan kutoa ja katsotaan millaista tulee. Ei siis mitään liian tarkkaa suunnittelua. Nyt tuli pikku Jasulle tällaiset.




sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Viljan kevättakki

Tätä samaa vanhaa kierrätyskangasta riitti vielä ja Vilja tarvitsi uuden kevättakin, joten tässä lopputulos. Malli on simppeli, koska sunnuntaiompelijan ei kannata liikaa kikkailla. En nimittäin käyttänyt kaavoja tai ohjeita, koska on hauskempi keksiä itse senkin uhalla että siinä harmillisesti tulee ompelutaidot vastaan. Napit, vetskari ja vuori (collegea) on niitä mitä kaapissa sattui olemaan, periaatteen vuoksi en ostanut mitään uutta. Ja myös siksi, etten jaksanut lähteä kangaskauppaan. Nykyään sentään olen siirtynyt käyttämään hesarin sivujen sijaan oikein kaavapaperia.


Kauluksesta tuli vahingossa vähän väljä, mutta mahtuupahan huppari hyvin alle. Ja vetskari kupruilee hieman. Mutta ei siihen juuri muita vikoja tullut, joten palttoon voi sanoa olevan onnistunut - etenkin kun käyttäjälle kelpasi.